Toteutin Ohjelmatoimisto Monkey Music Oy:n kotisivut

Vuodesta 1984 lähtien toiminnassa ollut Ohjelmatoimisto Monkey Music Oy sai uudet verkkosivut. Sivuilla on otettu huomioon palveluiden helppo löydettävyys, tarjouspyyntöjen tekeminen verkkosivujen kautta ja moderni ulkoasu. Sivuilla on WordPress -julkaisujärjestelmä, jonka kautta yrityksen henkilökunta voi helposti päivittää sivuja verkkoselaimen kautta. www.monkeymusic.fi Jatka lukemista ”Toteutin Ohjelmatoimisto Monkey Music Oy:n kotisivut”

Maarianvaaran Ohjelmapaja verkossa

Toteutin Maarianvaaran Ohjelmapajalle uudet verkkosivut. Ohjelmapaja.fi -sivut on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä tietokantoineen ja ohjelmasovituksineen. Sivuston uudistuksen yhteydessä Ohjelmapajalle otettiin käyttöön sosiaalisista medioista Twitter ja Facebook, jotka kytkettiin osaksi sivustoa.

Maarianvaaran Ohjelmapaja on itäsuomalainen ohjelma- ja esiintyjäpalveluja koko Suomeen tarjoava välitystoimisto. Jatka lukemista ”Maarianvaaran Ohjelmapaja verkossa”

Duunarina festivaaleilla

Se oli kyllä hemmetin hyvä idea keväällä. Kierrän kesällä festareita duunarina ja kirjoitan sitten jotain siitä. Ajatus oli lähteä vähän kauemmaksi, mutta eihän se tietenkään onnistunut. Sukujuhlat korvasivat Provinssin ja Kihaus oli Ruisrockin kanssa samaan aikaan. Loppujen lopuksi suuntana olivat Kihaus Folk, Popkatu ja Ilosaarirock. Ja kaikki kolme lähes viikon sisään.

KIHAUS FOLK, Rääkkylä

Bill Hota & Pulvers Kihaus Folkissa 2011.

Toimin tapahtuman ulkoteltassa juontajana. Spiikkasin yhtyeet sisään ja ulos. Alkuun kerroin vähän yhtyeestä ja lopuksi kerroin milloin tapahtuu seuraavaksi missäkin ja mitä. Päädyin pestiin tuottaja Harri Laukkasen minua siihen pyytäessä. Jännitin hommaa pikkuisen etukäteen, mutta ihan kivasti se loppujen lopuksi onnistui. Ensimmäisenä päivänä minulla oli selkä mennyt jostain syystä todella pahasti jumiin, joka vaikutti negatiivisella tavalla myös mielialaan. Viimeisen esiintyjän jälkeen painuin heti nukkumaan ja aamulla löysin vanhasta muistista Rääkkylä apteekin, josta sain apua selkäkipuuni. Toinen päivä meni mukavan sutjakkaasti. Ihmisiä riitti tapahtumassa mukavasti.

Mukavinta hommassa oli nähdä hyvin paljon hyviä esiintyjiä päivien aikana. Mieleenpainuvaa oli myös tavata vanhempi herrasmies, joka oli käynyt Kihauksessa ja sitä edeltäneessä Heinähupa -tapahtumissa vuodesta toiseen. Eli noin neljänkymmen vuoden ajan. Talkoolaisten kanssa ei tullut hirveäsi juteltua, mutta ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.

Räikkä

Parhaimpia näkemiäni esityksiä olivat Bill Hota & Pulvers Etelä-Pohjanmaalta sekä keskiaikaistunnelmainen Räikkä Turusta. Kihauksessa oli monia muitakin hyviä esiintyjiä, mutta juontohommat omalla lavalla piti niin hyvin otteessaan, että Palefacet ja Pakafolkit jäi näkemättä. Jälkeenpäin jäin miettimään, että kumpi on hienompaa? Se että Rääkkylään voi mennä Lossilla vai että sieltä pääsee pois Lossilla. Minä ainakin lähdin Lossilla pois.

Opinko mitään?

Kansanmusiikki osaa välillä yllättää ja rajusti. En kuitenkaan ryntää heti levykauppaan (paitsi tuota Bill Hota & Pulverssia on hankittava jostain). Juontaminen on mukavaa kun se on hyvin suunniteltua.

POPKATU, Joensuu

Rytmihäiriköt Joensuun torilla Popkadun aikaan kesällä 2011.

Tämä pesti olikin vähän pidempiaikainen. Minua pyydettiin Popkadun tiedottajaksi jo viime vuoden puolella. Pitkin talvea asiaa kypsyteltiin, suunniteltiin ja valmisteltiin, mutta kunnolla hommiin pääsin vasta keväällä ja kesällä. Itse tapahtumaviikko kruunasi koko homman. Tiedottajan pestiin kuului tiedottaa Popkadun tapahtumista ulospäin ja verkkoon sekä toimia ns. ”linkkinä” median ja tapahtuman välillä. Duuni oli pitkäaikaista, joten en rupea kaikkia asioita ruotimaan läpikotaisin.

Jarkko Martikainen esiintyi Popkatu-klubilla.

Hienointa tässä hommassa oli tutustua uusiin ihmisiin ja nähdä läheltä kuinka 11-vuotias kaupunkifestivaali rakentuu ja toimii. Halusin myös olla mukana tapahtumissa nähdäkseni miten tapahtumat vetoavat ihmisiin. Rokkiviikolla vietinkin aikaa vähän ehkä liikaakin Teatteriravintolassa. Keikkojahan sielläkin oli, mutta ei niihin päässyt kunnolla käsiksi, koska Lasiterassilla ei ollut kunnon lavaa. Myönnettäköön, että katto tulee vastaan siellä nopeasti, mutta sellainen 10-20cm korkuinen lava olisi pelastanut jo paljon. Mutta terassilta näki ja kuuli välillä parhaiten. Kauko Röyhkän keikka oli Popkadun oheistapahtuma, mutta mielenkiintoisimpia. Kerubissa Ilosaaren Suvitanssit keräsivät valtavasti yleisöä osakseen, joten siellä kävin kerran katsomassa Reckless Loven laulajan lavakäyttäytymistä. Päivällä kävin töiden ohessa pyörimässä eri tapahtumissa, mutten missään kunnolla, koska aikaa ei ollut. Ihmisiä sen sijaan riitti.

Nämä hommat limittyvät Ilosaarirockin kanssa, jossa myös olin. Viimeisen tiedotteen laitoin Laulurinteeltä ollessani Rantabaarin anniskelusta tauolla. Läppäri ja mokkula oli kerrankin oikeassa käytössä. Välillä tuppasi olemaan kiirettä, kun töiden kanssa näitä hommia tein. Suurena miinuksena oli se, että homma oli liian lähellä päivätyötäni. Kyllä harrastusten tulee olla jotain muuta.

Opinko mitään?

No kyllä varmaan jotain pientä. Saman tyylisiä juttuja on tullut tehtyä vuosien mittaan monen erilaisen projektin kautta. Hienointa oli olla mukana toteuttamassa tapahtumaa, joka löysi ihmisiä paikoitellen ennätyspaljon.

ILOSAARIROCK, Joensuu

Buukkasin itseni nelikymppisiään juhlivalle festivaalille myymään kaljaa. Miksi? Olen vuosien mittaan ottanut monta erilaista lähestymistapaa näille festivaaleille. Viimeksi olin talkoolaisena vuonna 1999, joten pitihän tätäkin kokeilla. Halusin kokeilla miltä tuntuu olla töissä anniskelussa ja tuntuihan se. Toimitin hakemuksen poppareiden toimitukseen ja kohta jo kysyttiin sähköpostilla kiinnostusta Rentolavan anniskelualueelle. Sunnuntaille oli luvassa jälleen sukujuhlat, joten lauantai sai luvan riittää.

Lauantaiaamuna sitä hieman mietti, että mihin olikaan lupautunut. Vesisateessa pyörällä laulurinteelle. Joku bändi oli testaamassa äänentoistoa saapuessani alueelle ja suunnatessani kulkuni hyvissä ajoin kohti rantabaaria. Soittihan tuo bändi tuttujakin biisejä; ”Karjalan kunnailla kukkii puu” jne. Rantabaarilla ruvettiin sitten opettelemaan hommia. Opetettiin mitä myydään ja mihinkä hintaan. Lopun oppikin sitten matkalla. Alkuun ihmisiä tuli verkkaisesti, mutta sitten hieman enemmän. Pyrin tekemään kaikkia osa-alueita mahdollisimman paljon. Välillä olin ottamassa panttitölkkejä vastaan. Eli otin tölkin ja maksoin panttirahan takaisin. Sitten auoin ensimmäisen kunnon ruuhkan ajan tölkkejä. Jossain vaiheessa halusin myös kassahommiin. Koko päivä siinä meni loistavasti. Bändejä ei hirveästi ehtinyt näkemään, koska tein kokoajan töitä. Välillä oli rauhallisempia hetkiä, mutta vähemmän. Vierivä kivi ei sammaloidu.

Olutta, siideriä, lonkeroa, olutta siideriä, lonkeroa....

Rantabaarin anniskelussa meitä oli noin parikymmentä henkeä. Miinuksena oli, ettei muihin työntekijöihin ollut aikaa tutustua. Olen tehnyt ravintolassa töitä aiemminkin, mutta tälle ihmismassalle palvelu oli jotain aivan muuta. Asiakkaita riitti koko ajan. Ei ollut oikein aikaa jäädä juttusille, mutta kävihän se näinkin. Kyllä siinä kerkesi muutaman sanasen aina tuttavienkin kanssa vaihtamaan.

Työvuoro loppui Rentolavan viimeisen esiintyjän aikana. Paleface jäi jälleen kokematta. Palautekeskustelujen jälkeen siirryin katsomaan mitä Siekkareilla oli sanottavana. Soittihan ne sentään ”Laatikoita” ja ”Rakkaudesta”. Vesisateessa naiseni kanssa napattiin Tiedepuiston edestä pimeä taksi, jota ajoi joku vietnamilainen tyyppi.

Opinko mitään?

Kassakone tuli tutuksi, samoin maksupääte. Opin aukaisemaan nopeasti korillisen tölkkejä (ne nimittäin vietiin käsistä koko ajan) ja tajusin, etten tiedä siidereiden maailmasta yhtään mitään. Onneksi Rentolavalla on aina mukavia ihmisiä. Tämän voisin ottaa joskus uudestaan…

Ja sitten vielä lopuksi

Kolme festivaalia hieman erilaisilla tavoilla. Mukava kokemus, mutta jatkossa pysytään festivaalivieraina. Työ työnä ja harrastukset harrastuksina. Jos vaikka keskittäisi enemmän aikaa tuohon musiikkiharrastukseen. Tsekatkaas: soundcloud.com/pintfullofpiss

Teksti ja kuvat: Tuomas Partanen

Ps. Tekstin piti olla Eetteri taskumagazinessa, mutta se unohtu… sattuuhan sitä.

Joensuulaistaustainen The Monday Box!

Kuva: Risto Vauras

The Monday Box on helsinkiläinen pop/rockyhtye, jonka ensimmäinen levy Generation Weekend julkaistiin 12.1.2011. Bändi on perustettu loppuvuodesta 2008. Joensuulaisessa The Voltasissa aiemmin vaikuttaneet laulaja Kaapo Kokkonen ja kitaristi Jan-Kristian Kurkola olivat siinä pisteessä, että edellinen bändi oli kuopattu, mutta intohimo musiikin tekoon ei ollut sammunut. Kaksikon tie vei kuitenkin takaisin treenikämpälle ja siitä alkoi pikkuhiljaa muodostua yhtye The Monday Box.

Generation Weekend on nauhoitettu Finnfox -studioilla Helsingissä keväällä ja kesällä 2010. Nauhoittaminen yhtyeellä tapahtui soittamalla koko bändillä alkuun pohjat ja flyygeli ja sitä kautta ruvettiin lisäilemään muita soittimia nauhalle. Albumin tuottajana toimi Arto Tuunela, joka on tunnettu ennen kaikkea Pariisin Kevät ja Major Label -yhtyeiden takaa, mutta lisäksi hän on tuottanut mm. Katri Ylander viimeisimmän levyn. The Monday Boxilla oli selvillä jo ennen studioon menoa, mitä ollaan tekemässä ja kaikki kappaleet olivat jo valmiiksi sovitettuja. Tuottaja Tuunelan rooli olikin studiossa lähinnä soundipuolella.

Kun bändi julkaisee ensimmäinen levynsä verrataan helposti joihinkin muihin artisteihin tai bändeihin. Myös The Monday Boxia on verrattu muihin. – Artisti ei voi ikinä välttyä vertailulta. Aina kun tekee uuden kappaleen, joku kuulee siinä  toisen bändin. Nyt eletään vuotta 2011, niin väkisinkin, laulaja Kaapo Kokkonen kuvailee.

The Monday Box kuulostaa isosoundiselta bändiltä, josta tulee mieleen yhtyeet The Killers, The Darkness ja paikoitellen jopa Queen. Joissain kappaleissa tasainen diskopoljenta tuo mieleen ruotsalaisen Kent -yhtyeen. – Kyllä ehdottomasti on kuunneltu näitäkin bändejä. Ei nuo yhtään ole huonoja vertailuja. Olen suorastaan otettu jos The Monday Boxia verrataan noihin bändehin, Kokkonen toteaa.

Rokkitähti Kaapo Kokkonen

 

Jos The Monday Boxia vertaillaan Kokkosen ja Kurkolan aikaisempaan The Voltas yhtyeeseen, niin nyt on hommat hieman isommalla. Voltas levytti uransa aikana yhden pitkäsoiton ja neljä EP:tä. Julkaisijana toimi Apulannasta ja Tehosekoittimesta tunnettu Levy-yhtiö. The Monday Boxin ensimmäisen levyn on julkaissut suuri kansainvälinen Sony Music Entertainment.

The Monday Box soundaa tuoreelta popyhtyeeltä ja meininki musiikkivideoineen vaikuttaa sen verran isolta, että ollaanko tässä nyt menossa kovaa vauhtia kohti ulkomaita? Tähän kysymykseen Kaapo Kokkonen naurahtaa ja sanoo, että levy-yhtiö tekee mitä tekee. Me vain soitetaan tätä rokkia ja toivotaan, että välillä saataisiin metukkaa leivän päälle.

Nyt vain odottamaan, milloin yhtye nähdään Joensuussa livenä. Ainakin minä odotan.

Teksti: Tuomas Partanen

ps. Suosittelen kuuntelemaan levyltä kappaleen nro 6: Six Strings, Rock n Roll & Radio!

Linkki: http://www.mondaybox.fi/

 

Naamakarvat in my ass!

Karvoitus naamassa voi joskus olla vähän kauniimpikin. Kuva otettu hieman ennen karvojen pois ajamista…

Kone päälle. Pikainen vilkaisu Facebookkiin ja sitten kirjoitusohjelma toiselle näytölle. Vaihdankin muuten kirjoitusohjelmaa, ku tää Wöördi *ttuilee jostain tavutuksesta. No niin. OpenOffice tulilla. Siirrän samalla The Killers -yhtyeen laulajan soololevyä iTunesissa, että saan sen sitten siirrettyä iPhoneen, jotta voin kuunnella sitä lenkillä myöhemmin illalla, kun aurinko on sammunut ja minäkin uskallan mennä ulos. Niin tosiaan. Aion pitää päiväkirjaa naamakarvoista. Minun naamakarvoista.

Olen 28-vuotias mies ja periaatteessa minulla pitäisi kasvaa naamassa karvoja. No kasvaahan siellä, mutta ei niin kauhean paljon. Vilkaisen hievan painettua tietoutta Wikipediasta. ”Parta on useissa kulttuureissa liitetty viisauteen, seksuaaliseen kyvykkyyteen, korkeaan asemaan tai vanhuuteen, mutta myös ongelmiin.” Suurin osa näistä faktoista masentaa, mutta nuo ongelmat rupesivat kyllä kiehtomaan. ”Miehen karvoituksesta parta alkaa kasvaa rintakarvoituksen ohella viimeisenä.” No se kyllä pitää paikkansa. Onnettoman parran ja viiksien lisäksi omistan noin 7 rintakarvaa. ”Ne kehittyvät keskimäärin 18–25 vuoden iässä.” Siis Parta ja rintakarvat. Hmm. Olenko siis myöhässä? ”Parrankasvu johtuu hormoneista.” No siinä se tuli. Klikkaan hormoneista ja masennun. En minä jaksa näin paljon lukea.

Selaan sen sijaan lisää Wikipediaa kohdasta ”Parta”. Täältähän löytyy myös tämä teksti, jota olen huomannut itsenikin joskus siteeraavan: ”Ei parta pahoille kasva, turpajouhet joutaville…” Sukuvika on se kun suksi ei luista. Se on tultava toimeen sillä mitä on saanut. Ei minua ole koskaan harmittanut turpakarvojen puuttuminen. Päinvastoin. Ei ole mennyt aikaa noiden ”haituvien” sukimiseen ja rahaakin on kai säästynyt. Nyt tuo kasvu on kyllä mennyt jo siihen luokkaan, että pitäis lähes päivittäin ajella. Pitäisikö? Sen haluan selvittää nyt. Pidän kuvapäiväkirjaa aiheesta. No ainakin viikon.

Karvat ajeltuna. Päivä 1

Päivä yksi. Ajoin eilen karvat naamasta ja päästä. Pälvikaljuani peittelen ajamalla aina kaikki pois. Karvat on siinä vaiheessa, että niitä on hankala nähdä, mutta ne tuntee jos koskettelee. Ja minähän koskettelen.

Päivä kaksi. Viikset alkaa muodostua ja kuvassakin näkyy jo jotain. Puolisoni mielestä näitä ei vielä edes erota, mutta itse hiplailen karvojani pakonomaisesti lähes koko ajan. Löysin leuan alta myös finnin.

Päivä kolme. Sain otettua ensimmäisen kuvan, jossa myös karvat näkyvät. Pikku hiljaa myös nämä karvat alkaa hävettämään. Varsinkin kun lauantain keikkapaikka vaihtui ja lieksalaisen pubin sijaan joudunkin töihin joensuulaiseen ”yökerhoon”. Vielä viikko tai ehkä pidempäänkin. Poistun katsomaan BB-ekstraa.

Päivä nro neljä. Kuva näyttää siedettävältä, koska sen otti puolisoni.

Päivä neljä. Naamankuorinnan jälkeen jatkan viiksien kasvattamista. Kasvun huomaa nyt jo ihan hyvin. Jos minua hävetti eilen, emäntää on alkanut hävettää tänään. Pitää varmaan mennä olevinaan ”tuntemattomina” keilaamaan.

Päivä viisi. Helei. Tässähän aika menee. Tänään tyttärenikin huomautti, että ”hei sullahan on naamassa karvoja”. Kuulema pitäis ne heti ajella pois, koska on ”tottunut näkemään minut aina ilman karvoja naamassa”. Aja ne heti pois! No en aja. Vielä. On nää kyllä nyt ihan sika törkeet. Alkaa jo melkein itkettää. Sentti nenästä suuntaansa alkaa kasvaa ja klyyvarin alla ei ollenkaan. Anti-Hitlerit tms. Häiritsee jo ajamista (autolla), kun ei ole näihin itsekkään tottunut, niitä ”hivelee” sitten koko ajan. Okei, aika säälittävää, mutta minkäs teet. Tältä päivältä ei merkintää. Kuvaa siis. Tätä iloittelua jatkuu vielä. Öö. Neljä päivää, koska sitten tulee vastaan Kompostin deadline ja keskiviikkona on sellainen palaveri, että haluun näyttää ihmiseltä. Eli puoliväli ylitetty, mutta ei siltä tunnu. Huomenna kuvaa peliin. Hävettää mennä ulos.

Menossa on päivä nro 6.

Päivä kuusi. Kyllä mie arvasin, että ne on rumat, mutta että näin rumat. Enää kolme yötä ja ne lähtee.

Päivä seitsemän. Ei mainittavaa muutosta muutamaan päivään. Kai ne kasvaa, mutta niin kasvaa myös tämä kärsimättömyys niiden pois ajamiseen. Viikko karvojen kasvattamista takana ja henkisesti alan olla loppu. Ei tällaisia karvoja. Tyttären mielestä en ole enää komea ja emäntä nimittelee nörtiksi. Ajan ne tänään pois ja kommentoin huomenna ”miltä nyt tuntuu”.

Päivä yhdeksän. Ajoin karvat pois pari päivää sitten. Olo on ollut normaali. En kyllä ihan heti kokeile karvojen kasvua uudestaan. Huomasin, että ulkonäkö on kuitenkin minulle hyvin tärkeä asia ja jos se ei ole kunnossa, on hankaluuksia olemisen kanssa. Onneksi en ole töissä telkkarissa vaan radiossa.

Viimeisen päivän kuva. Otin itse kuvan ja siltä se näyttääkin.

LOPUKSI
Tiesittekö muuten, että amerikkalainen King Camp Gillette suunnitteli vuonna 1895 nykyaikaisen partahöylän. Vuonna 1903 Gillette myi 168 partakoneen terää ja vuonna 1918 myynti oli jo 70 miljoonaa. Mitä lie myynti tänä päivänä. Ja kelatkaa niitten terien hintoja! Plus että kuinka monta täysin parratonta kaveria te tiedettä ja naiset ajelee kaikki karvojaan. Ollappa nyt Kuningas Gillette.

* Tämä artikkeli on julkaistu joensuulaisessa pienlehti Eetterissä marraskuussa 2011 ja Kompostissa vähän sen jälkeen. Kirjoittaja on nuorisoradiokanava Oi fm:n tuottaja ja Eetterin päätoimittaja. Tämä on pidempi versio tekstistä.